Tällä kertaa tulee kuvaton postaus, koska olen kaukana kamerastani. Eipä esittelyssä olisikaan muuta kuin joululahja neulomukset, mutta niissä ei mitään erikoista esiteltävää ole.
Olen aloittanut neulomaan itselleni hupparia, tikrun loistavalla Vihervaara-mallilla. Maksu on vielä hiukan hakusessa. Malli siis maksetaan hyväntekeväisyydellä omantunnon mukaan.
Olen alkanut väkertää itslleni blogia Lontoon murteella. Todennäköisesti tulen siirtämään myös suomenkieliset kirjoituksetkin sine, mutta aluksi kuitenkin näin kahtena erillisenä blogina. Englannin kielinen blogi on blogspotissa, koska olen niin kyllästynyt Vuodatuksen reistailuun. Varmastikaan moni vioista ei ole Vuodatuksesta johtuvia, mutta harmittavia silti.
EDIT! Yön yli nukuttuani ja asiaa pohdittuani, olen päättänyt poistaa bloggerin blogin ja lajentaa tätä Vuodartuksen blogia. Näin on ehkä kuitenkin helpompi.