Viimeaikaiset käsityötekoni ovat olleet ostamisia. Koulussa ja muussakin elämässä on ollut viimeaikoina niin kiireistä, ettei ole kerinnyt tai suuremmin halunnutakaan tarttua työhön. Koulussa on nyt menossa viimeinen koeviikkoja sitten se on kesäksi loppu. Silloin myös kerkiän värkätä käsiilä paremmin ja on sitten jotain, mitä näyttää täälläkin.

Niistä ostoksista, ostin lohtulankaa(okei, rahaa ei välttämättä olisi ollut, mutta kun mä tahdoin...). Neljä kerää eli n. 200g Novitan Suvia, maksoi vain 1e/kerä. Sellaista herneen väristä. Toinen lankaostoni oli n. 600g ihanan sinistä tennesseetä. Sitten ostin vielä Kauneimmat Käsityöt Virkkausalbumin. Siinä oli muutamia hienoja virkkausmalleja, pitänee kesällä tarttua rohkeasti koukkuun ja opetella virkkaamaan oikein kunnolla. mikäs siinä, kun ei ole mitään muuta kuina aikaa.

Palaillaan astialle, kun koeviikko on (toivottavasti) onnellisesti ohi.