Mitä tekee neuloja ensimmäiseksi, kun saa inssiajonsa läpi ja väliaikaisen ajokortin käteensä? No menee Tapsalle tietenkin! Ostin enimmäkseen lankoja, joista pitäisi syntyä huiveja. ja parit sukkalangat. Ja tietenkin Kool aideja.

1718818.jpg Valitettavasti kuvasta tuli tosi suttuinen =( Ostin siis valkoista ja punaista Dropsin Alpacaa, molempia 200g. 200g valkoista Fabelia, mutta kuvassa on vain 100g, koska puolet pääsi jo värikylpyyn. 350g punaista Woolia. Jenga kerän sain kaupanpäällisiksi, kun ostokseni ylittivät 50 euroa. En tuosta Jengasta tykkää yhtään, en langasta itsestään, enkä väristä. Kool aidit jäivät kuvatsa, mutta ne päätyivät jo varastoihini, enkä millään muista, mitä kaikkea tuli mukaan otetuksi.

Autoilu ja neulominen ovat sekoittuneet pahasti unissani viime öinä. Olen nimittäin viettänyt viimeiset pari yötä neuloen itselleni autoa ja miettien parasta lankavaihtoehtoa moottoriin.. =D

Neulomukset ovat edistyneet jonkin verran. Päädyin purkamaan Vihervaaran toisen hihan, kun tein siinä virheen, olin kadottanut muistilappuni, jossa oli vihervaarasta tärkeää tietoa.. Siskon takki pitäisi myös nostaa ufo-suosta ja alkaa taas neulomaan sitä. On jo suorastaan noloa, kuinka kauan sisko on joutunut takkiaan odottamaan.